Lintuja kotona ja kylillä

Jättiläismäiset hanhiparvet eivät tänä vuonna ole sattuneet kohdallemme, vaikka ahkerasti olemme kaverini kanssa nyt syksyllä käyneet linturetkillä. 

Syyskuun lopulla näimme retkellä fasaaniperheen, johon kuului äipän ja iskän lisäksi seitsemän pienokaista. 


Kaikki eivät mitenkään suostuneet samaan kuvaan.


Mustarastasporukka on viihtynyt pihalla jo pitkään. Muut rastaat häipyivät jo jonnekin. 


Pihlajat ammottavat tyhjyyttään, mutta omenat kelpaavat niin linnuille kuin oravillekin. 



Lintulista on syyskuun puolivälin jälkeen pidentynyt vain viidellä linnulla.

79. mustavaris
80. fasaani
81. metsähanhi
82. metso
83. pyrstötiainen

Listassa jo olevia lintuja, kuten kurkia, pyitä, joutsenia, sinitiaisia, närhiä, talitinttejä, rastaita, olemme nähneet paljon. Iloksemme näimme myös kottaraisia. Ihmettelimme, kun pakkasöiden jo alettua näimme kerran pääskysiäkin. Ehkä ne keräilivät voimia muuttomatkalle läheisessä navetassa.


Kotimaisema senkun komistuu.


Vajaa kolme viikkoa sitten linturetkellä näimme näin kesäisen niityn.


Edellinen lintukeräily tässä linkissä

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Säärystimet virkkaamalla

Lankojen värjäys koukuttaa