Välillä muutakin kuin murhia

On ihanaa, kun kohdalle sattuu oikein koukuttava kirja. Harold Fryn odottamaton toivioretki oli juuri sellainen. Luin sitä pihalla ja otin välillä torkut hetkekalla. Illalla jatkoin lukemista yömyöhään asti, ja aamiaisen jälkeen palasin sänkyyn lukemaan kunnes sain kirjan loppuun. 


Kirja antoi paljon ajattelemista.


Meillä on aina Pariisi on nokkelasti kirjoitettu ja helppoa luettavaa.  En antanut sen tosiseikan häiritä, että jo aika alussa juoni oli selvä tapaus. Joskus pitää lällyillä koko kirjan edestä.

Suurin osa tästä päivästä kului romanttisissa tunnelmissa. Oli suloisen lämmintä ja loikoilimme Missun kanssa hetekalla. Missu nautiskeli kantokopassaan jalkopäässä ja välillä otimme molemmat nokkaunet.


Hän lupasi soittaa kuuluu edellisen kanssa suurinpiirtein samaan sarjaan. Vaikka toisaalta, se saattaa hieman kehkeytyä loppua kohti. Olen nyt vasta puolivälissä. Olin jo jättämässä kirjan kesken, mutta jatkoin sittenkin. 


Anitan suosituksesta kipaisin kirjastoon hakemaan Murha maalaisidyllistä. 


Paksussa kirjassa oli jos minkälaista juonenkäännettä, ja kiinnostus säilyi loppuun saakka. Pari kohtaa suomennoksessa ärsytti. Esimerkiksi kulunut sanonta, se ja se repi pelihousunsa, tuntui olevan ihan väärässä paikassa. 


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa

Säärystimet virkkaamalla