Omppujuttu, tohelointia koko omenasäkin edestä

Pari viikkoa sitten olin aamulla vielä puoliunessa. Heräsin siihen, kun Missu hyppäsi kainalosta ja istahti päälleni korvat hörössä. Silloin minäkin kuulin vaimeaa koputusta ovelta.

Unenpöpperössä menin avaamaan oven. Portailta kurkisti vieras rouva, joka aloitti keskustelun kysymällä, olenko minä se ihminen, joka ruokkii kauriita ja lintuja. 
Juu, minähän se olen. Rouva toivoi minun tulevan hakemaan häneltä omenia, ja lupauduin hakemaan niitä lähiaikoina. 


Olin sen verran pöpperössä, että osoite jäi hieman epäselväksi. Minä nokkelana tyttönä tein salapoliisityötä, ja kipaisin viikkoa myöhemmin kasseineni omenia hakemaan. 

Pihalla kyykki nainen kitkemässä, ja iloisena ilmoitin hänelle tulleeni nyt hakemaan niitä omenia. Sopiihan se, rouva sanoi kömpiessään ylös. 
Kun näin hänen kasvonsa, tajusin olevani nenäkkäin ihan vieraan ihmisen kanssa.

Hupsista! En ollutkaan niin hyvä salapoliisi kuin olin luullut. Olin tullut ihan väärään pihaan. Rupesin anteeksipyyntöjä ladellen tekemään lähtöä, mutta rouva komensi minut sisäpihalle ja esitteli omenia notkuvan puunsa. 

Hyvä kun tulit. Olenkin ollut ihmeissäni, kun omenia on niin paljon etten saa niitä mitenkään hyödynnetyksi, rouva sanoi. 

 
Vähän minua nolotti, mutta lopulta keräsin kasseihin ihania omenoita. 


Seuraavana päivänä menin ilmoittautumaan paikkaan, jonne alunperin olin menossa. Paitsi että tunkeuduinkin taas väärään pihaan. 
Selitin asiani pihalla olleille lapsille, jotka eivät ollenkaan ymmärtäneet ketä tarkoitin. Kysyin nimittäin, että oliko heidän mummonsa kotona. Lapset hakivat isänsä avuksi, mutta isä ei ymmärtänyt puheistani sen enempää. Hän tokaisi vain, ettei täältä kukaan ole semmoisia mennyt lupaamaan. 
Sillä hetkellä satuin vilkaisemaan numeroa talon seinässä ... Oho! Talo, jonne minun olisi pitänyt mennä, olikin vasta seuraava rakennus. 

Sinne siis. 
Voi kamala! sanoi tutunnäköinen rouva. Ei niitä omenia enää ole. 
Hänen käynnistään luonani oli jo vähän yli viikko, ja sinä aikana omenat olivat alkaneet ruskettua. Rouva oli jakanut kaikki jo pois, kun minua ei ollut alkanut kuulua. 

Rouva oli niin pahoillaan, että minun oli häntä lohduttaakseni pakko tunnustaa käyneeni jo kahdessa väärässä talossa. Ja että olin saanut ensimmäisestä omenia ja luvannut mennä hakemaan niitä lisääkin. Ei siis syytä huoleen. 

Johannan ja Leonin kanssa menimme keräämään lisää noita ihania luomuomppuja talosta numero yksi. Emme saaneet lähteä, ennenkuin omenia oli tarpeeksi sekä Johannalle että minulle. 


Omenien lisäksi minun piti kerätä itselleni kukkia, kun niitäkin oli liikaa.


Mikäs sen hauskempaa,


kun kerätä isosta kukkapenkistä ruiskukkia, kultakakkaroita, kehäkukkia ja orvokkeja. 
Muutaman päivän päästä menen taas omppuja keräämään. Nyt ei enää nolota, mutta naurattaa kyllä. Olen minä aika toope.

Mokailuista voi lukea lisää tunnisteilla mokailua tai hupsut jutut tai elävästä elämästä.


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa

Säärystimet virkkaamalla