Vanhat Aku Ankat päihittävät uudemmat - lukumuistoja

Vintissä on lastenlapsille aarteita, vanhoja Aku Ankkoja ja muita sarjakuvalehtiä. Osa lehdistä on tosin jo aikansa eläneitä ja alunperinkin ankeita, mutta olkoot nyt siellä toisten joukossa. 

Aku Ankkoja ei päihittänyt mikään. Muistan miten minua ärsytti, kun Pekka ehti lehtipäivinä minua aikaisemmin kotiin. Hän minua härnätäkseen nautiskeli lehdistä joskus mahdollisimman hitaasti. Taisin käydä joskus rollimassa asiasta aikuisille, kun en olisi malttanut odottaa vuoroani.

Jouluisin odotimme kovasti Akun joulunumeroa, Joulumantelia. Se oli tavallista lehteä pienempi mutta paljon paksumpi numero. Usein saimme sen luettavaksi vasta aattona, mutta silloin siitä ei tietenkään voinut kinastella. 
Täytyykin kaivella vintillä, löytyisikö sieltä yhtään numeroa lastenlapsille esiteltäväksi. 

Lueskelen sarjiksia yhä joskus itsekin ja olen vakaasti sitä mieltä, että vanhat Akkarit ovat parempia kuin nykyiset. Sitäpaitsi vanhat on painettu kivemmalle paperille kuin nykyiset, sellaiselle pehmeänkarhealle. 

Malliksi Aku Ankkoja lapsuudestani 1960-luvulta. Lehtien väritkin hivelevät silmiä. Luin Akkareita niin tarkkaan ja niin monta kertaa, että muistan monet lehdet vielä nytkin. Jutut palautuvat mieleen, kun tuttujen lehtien lukemisen aloittaa.

Aivan repaleilla Aku Ankoilla olen päällystänyt huonekaluja, laatikoita ja ainakin yhden matkalaukun. 

Aku Ankat kunniaan ja pöytään
Aku Ankka -naulakot
Sarjakuvilla särmää rumaan hyllyyn

Minulle tuli kansakoulussa Koululainen, mutta en ehkä välittänyt siitä mitenkään erikoisesti. Piirrokset ja sadut olivat kyllä kivoja mutta monet jutut liian asiapitoisia tai epäkiinnostavia minun makuuni. Tehtäviä olen näköjään ainakin osittain ratkonut. 

Tilatut lehdet tulivat koululle, ja opettaja jakoi tilaajille. Minua harmitti, kun kaikki eivät lehtiä saaneet.

Koululaisia 1960-luvulta

Samojen numeroiden sisuksia

Pyhäkoululehtiä 1960-luvulta, aikamoisen ankeita

En muista näitä Pyhäkoululehtiä, mutta kyllä niissä minun nimeni lukee. 

Pyhäkoulussa tykkäsin käydä. Sitä järjestettiin vaihdellen seurojentalolla tai kodeissa. Lapset, keiden kotona pyhäkoulu milloinkin oli, saivat lukea päivän Raamatunkohdan ääneen. Tai pitäisikö sanoa, että joutuivat lukemaan. En nimittäin tykännyt ääneen lukemisesta ennen kouluikää enkä koulussa, vaikka itsekseni luin paljon. 

VIllin Lännen lehtiä sain talon mukana perinnöksi. Luin niistä muutamia tätä postausta suunnitellessani, mutta en niistä kovinkaan innostunut. Aku on edelleen ykkönen.

Meille ei tullut muita sarjiksia kuin Aku Ankka, mutta muistan kyllä Retua ja kumppaneita ja Nakkea joskus kyläpaikoissa lukeneeni. 

Sekalaisia sarjiksia 1970-luvulta

Taina muistaakseni aloitti tytöille Aku Ankan tilauksen 1980-luvulla. Muita lehtiä ostettiin tarpeen mukaan. Villivarsa tai joku muu heppasarjis taisi joskus meille tullakin, mutta koko lehtivarasto on joutunut jonnekin. Harmi sikäli, kun uusi heppahöperö sukupolvi on jo syntynyt. 

Nalle Puhia ja Maailman vahvinta nallea tuli tytöille 1990-luvulla vähän aikaa. Aika pian tytöt kyllästyivät molempiin, mutta Aku Ankka tuli pitkään. 

Muita vanhoja lehtiä, esimerkiksi Kotiliesiä, löytyy tunnisteella lehdet.