Farkuista kassi

Kaapissa lojuneissa päivänkakkarafarkuissa ei ollut muuta vikaa, kuin aivan liian pieni koko. Pöksyt kuuluivat sarjaan kirpusta sovittamatta ostetut. Saattoivat ne joskus muinoin sopia justjust päällekin, mutta ne olivat epämukavat. 

Kassiksi ne passasivat oikein hyvin.


Leikkasin lahkeet poikki haarasauman kohdalta. Taskut, vetskari ja vyölenkit saivat jäädä paikoilleen. Ompelin suoriksi leikkaamani lahkeet renkaaksi, ja kiinnitin ne tiheällä ompeleella yläosaan jatkoksi. Seuraavaksi ompelin pohjan umpeen. 

Leveyttä kassi sai, kun pohjaan ompeli nurkat. Kantohihnoiksi kävi hyvin käyttämätön valkea nauha, jota sain yhdeltä tutulta. Hän oli myymässä kaikenlaista sekalaista torilla, eikä käsityötarvikepussi ollut mennyt kaupaksi. Se oli minun onneni, koska hän huikkasi perääni ja viskasi pussukan nauhoineen ja pitseineen minulle. 


Päivänkakkara-aiheinen huivi sopi kuin nakutettu kassin koristeeki, kun sen pujotti  vyölenkkeihin. Huivin solmimalla kassin saa hetkessä suljetuksi säkiksi.


Sisäpuolelta kassia ei viitsi esitellä, koska en vaivautunut päärmäilemään ompeleita pahemmin. Käsityöni ovat varmaan yleensäkin tarkan työn tekijöille kauhistus. Minusta on kiva, jos työt valmistuvat nopsaan ja näyttävät päällisin puolin sellaisilta kuin haluan. Tai edes jotain sinne päin. 


Monenmoisia tuunattuja kasseja ja laukkuja löytyy tunnisteella laukut. 

 Tässä malliksi muutama




Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Säärystimet virkkaamalla

Lankojen värjäys koukuttaa