2019 lintulistassa 70 lintua, osa 4

T'ämän vuoden linturetket ovat jääneet vähiin. Viime viikolla vasta ajelimme kaverini kanssa muutamassa lähipaikassa lintuja katselemassa. Suurin osa linnuista oli jo häipynyt muille maille, ja lintujen puuttuessa katselimme maisemia eväitämme mutustellen. 


 Retkellä näimme kuitenkin muutamia tälle vuodelle uusia lajeja. Pellolla oli pari suurehkoa parvea valkoposkihanhia. Osa postausten kuvista on kaverini ja osa minun ottamiani. 


Edellisessä lintupostauksessa, Lintulista 2019 pitenee, oli 53 lajia. Nyt lukumäärä 0n 70. Monia vakiolajeja puuttuu vielä, joten toivon listan pian pitenevän.

Lista jatkuu näin. Kotipihan ja lähialueiden ja retkien linnut ovat luettelossa päiväysten mukaan. 

54. pajulintu
55. harmaasieppo
56. ruskosuohaukka
57. puukiipijä
58. punavarpunen
59. kaulushaikara
60. satakieli


Lokkien seassa rapakossa istui meille ennen näkemätön laji, jonka siivet olivat erikoisen pitkät. Emme ole ihan varmoja, oliko lintu nuori merilokki. Odottelen vielä varmistusta linnut paremmin tuntevalta henkilöltä. Siihen asti sanon lintua jättilokiksi, koska tutut lokit näyttivät sen vierellä pieniltä. Merilokki on täällä hyvin harvinainen näky.


Kuovi peseytyi huolellisesti samaisessa lätäkössä.





Kotini viereisellä pellolla ovat sen kyntämisen jälkeen viihtyneet isot lokkiparvet. Monta pikkulokkia, jollaista ei tässä pellolla ole ennen näkynyt, pyrähteli vikkelästi edestakaisin.




61. isokoskelo
62. sirittäjä
63. haarapääsky
64. valkoposkihanhi
65. jättilokki - merilokkiko vai kenties harmaalokki?
66. käki
67. silkkiuikku
68. kiuru
69. tervapääsky
70. räystäspääsky


Kaverini haave oli kuulla entisestään harvemmaksi muuttuneen kiurun laulua. Retkellä toive toteutui, kun istuimme autossa hiljaa kuvaamassa toisella puolen tietä olevia valkoposkihanhia.

Haarapääskyt poseerasivat näin somasti langoilla.


Lisää lintupostauksia löytyy tunnisteella linnut. 
Tämän vuoden ensimmäiset lintupostaukset

Lintusia tänä vuonna- osa kaksi
2019 linnut, osa yksi


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa

Säärystimet virkkaamalla