Aurinkoisia ostoksia

Eilen tuli sellainen tunne, että nyt on aika lopettaa langanostolakko. Rehellisesti sanoen se rakoili jo aika paljon mutta eipä tuo harmita. Langat eivät koskaan jää käyttämättä. 

Lankahyllylle suunnistaessa nämä ihanat keltaiset ruusut kurottivat minua kohti.


Aamiaispöydässä mautkin tuntuivat tavallista paremmilta, kun sai syödessä tuijotella kukkakimppua.


Lankahulluus on kai sukuvika. Kun soitin Tainalle kuulumisia, oli Taina neulomassa kirjoneuleusukkia. Terttu-serkkuni laittoi viestin olevansa menossa rikkomaan lankojen ostolakkoa. Minä olin viestin tullessa jo omani rikkonut. 


Entiset siemenet odottavat vieläkin istuttamista, mutta silti ostin lisää siemeniä. Mielikuva pikkutaimista polttelee jo.


Silmiin osuivat myös värijauheet kankaiden värjäämistä varten. Ajatus värjäämisestä syyhyttää jo sormia, mutta kaikkea ei voi tehdä kerralla. Ovatpahan värit valmiina, kun vastustamaton innostus iskee. 


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa

Säärystimet virkkaamalla