Kolme kassia kaitaliinasta


Joku aika sitten ompelin kolme kassia pöytätableiteista näin Pöytätabletit kasseiksi. Samasta sarjasta jäi vielä tuunaamatta kaitaliina, josta sai pikkuvaivalla vielä kolme kassia lisää.


Samoin kuin tabletit, oli kaitaliina kaksinkertainen. Leikkasin sen kolmeen palaan, ompelin paloihin hihnat ja keskimmäiselle myös pohjan. Sivuompeleet ja päätypaloissa myös pohjat olivat liinan kaksinkertaisuuden ansiosta ja valmiina. 

Missu halusi taas kuvaan mukaan.


Yksi kassi sai hihnan joutavasta raidallisesta kangasvyöstä, toinen kuviollisesta kangasvyöstä ja kolmas Leilan kassista, johon sitä tuunatessani vaihdoin toiset hihnat näin Kukkakassi mainoskassista. Samalla kun ompelin hihnat paikoilleen, saumasin kassien yläreunat.


Kassien pohjat sai leveämmiksi taittamalla sivut ja ompelemalla niiden alareunoihin kolmiot. Epäselvä ohje. Eihän tuosta ymmärrä mitään. Kannattaa katsoa kuva tästä Kauppakassi kangaspalasta  


Onneksi Johanna suostui ottamaan kaksi kassia, niin pääsen taas ompelemaan uusia. Kassien ompeleminen on niin mukavaa, että minulla on välillä niistä ylitarjontaa. 

Lisää tuunattuja kasseja ja laukkua löytyy tunnisteella laukut. 



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Säärystimet virkkaamalla

Lankojen värjäys koukuttaa