Pöytätabletit kasseiksi

Kaksi ammoin kirpusta ostamaani pellavaista tablettia ja niihin kuuluva kaitaliina viereksivät pitkään vintissä käyttämättä. Liinat olivat aluksi näkyvillä, mutta kun kankaiden kullanväriset lumihiutaleet haalentuivat pesussa melkein näkymättömiin, alkoivat liinat näyttää pliisuilta. 


Kaksinkertaisista tableteista oli helppo tehdä kassit. Ratkaisin niiden yläreunat, ompelin kasseihin muutaman taskun ja hihnat. Puhelimella otetussa kuvassa väri jotenkin harmaantui.  


Oikea väri näkyy kameralla otetuissa kuvissa. 


Kassi numero yksi sai taskut ulkoiluhousuistani, joista ei taida enää olla muuta jäljellä. Kun ompelin taskut kiinni vain sivuilta ja alareunoista, tuli niistä automaattisesti kaksoistaskut. Ensimmäinen tasku meni vahingossa vinoon, ja koska ne näytti kivalta, ompelin toisenkin puolen taskun vähän vinksalleen. Hihnat kassi sai toisen kassin jämäpalasta. Suurin osa siitä kassista joutui paikaksi sohvatyynylle.

Tyynyjuttuja löytyy tunnisteella tyynyt.


Missu tykkää, kun levittelen tavaroita kuvausta varten. 


Se rupesi heti siistiytymään kuvausta varten. Ison taskun ompelin värjäyskokeilussa pilalle menneestä kankaasta. Tilkun nurja puoli  näyttikin pilkottuna ihan kivalta. Lisäkoristusta se sai virkatusta kukkasesta. Kukat leikkelin irti rumasta pöytäliinasta. 


Missu ei nyt malttanut poseerata kesken peseytymisen. 


Kassin toiselle puolelle ompelin samaisesta värjäyskokeilukankaasta kaksi pientä taskua. Taskuista tuli kaksoistaskut, kun ompelin kankaan päälle virkatut ruudut, jotka jätin yläreunoistaan ompelematta. En ole ihan varma, mistä virkkuut ovat peräisin. Käytettyjä ne aikankin ovat, koska niiden reunat ovat menneet irrottaessa hajalle. Myös tämän kassin taskut ompelin vinksvonks. 

Kassin hihnat ovat pätkät pellavashortsieni vyötä. Shortsit ovat ehkä kutistuneet kaapissa tai jotain, koska olin laittanut vyön ompelutarvikkeisiin. 

Sarjan kaitaliinasta en vielä tehnyt mitään. 


Missua alkoi jo kyllästyttää ja se meni odottamaan ulosmenoa kantokoppansa päälle. 


Tilkuista tehtyjä juttuja löytyy lisää tunnisteella tilkut. 

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Säärystimet virkkaamalla

Lankojen värjäys koukuttaa