Huvinsa kullakin

En tainnut vielä olla kovin iso, mutta osasin jo sahata pieniä klapeja. Koska se oli mielestäni hauskaa puuhaa, päätin opettaa tuon tärkeän taidon myös nuoremmalle sisarelleni Tainalle.  

Niinpä pujahdimme mökillä liiteriin, ja yhteistuumin rupesimme sahaamaan saunapuita. Pistin lyhyen lepänrangan sahapukille, otin kiinni pokasahan toisesta päästä, ja käskin Tainan pitää kiinni toisesta. Sitten rupesimme sahaamaan. 

Hyvä oli yritys mutta pieleenhän se meni. Onnistuimme nimittäin sahaamaan Tainaa peukaloon. Verta alkoi pulputa, ja Taina alkoi kiljua. Ei muuta kuin tyttö kunnanlääkärille paikattavaksi. Vastuu oli tietenkin minulla, koska olin vanhempi. Minun mielestäni Taina kyllä pisti sormensa sahan eteen. Opetushomma osaltani loppui kuitenkin lyhyeen. 

Tapahtumasta ei Tainalle jäänyt pahempia traumoja, koska hän nykyisin on omien sanojensa mukaan himona puuhommiin. Hänellä on jopa oma moottorisaha ja kaikki hienot turvavarusteet. 

Minulla oli sahaaminen poissa ohjelmasta muutaman vuoden, mutta tänä keväänä aloittelin sitä uudelleen. Ensin sahasin vain viisi ohutta koivuhalkoa kahteen pätkään. Seuraavalla kerralla otin jo kymmenen urakan, ja nyt jaksan sahata jo vähän enemmän ja vähän alkua paksumpia halkoja. Pieni pokasaha, jossa on luistava terä, on oikein passeli pikkuklapien sahaamista varten.  

Saan kiksejä pystyessäni tekemään jotain, jonka luulin kohdallani olevan jo historiaa. Sahaamisessa yhdistyy monta hyvää asiaa. Ei tarvitse lähteä kotoa mihinkään kuntoilemaan. Halkoja ei koskaan ole liikaa. Sahatessa saa raikasta ilmaa. Lisäksi kuulostan ahkeralta, kun voin kertoa itse sahanneeni hellapuut. 


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa

Joulu sairaalassa