Makaronilaatikkoa takapuolessa


Mieleni teki makaronilaatikkoa, mutta laiskotti ruveta kokkaamaan kun Miss Marple oli juuri alkamassa. Niinpä tein pikaversion, joka osoittautui  erinomaisen maukkaaksi. 

Kaadoin voilla voideltuun vuokaan kuumaa vettä, ja kaadoin sinne gluteenittomat makaronit. Heti perään ripottelin päälle tummaa soijarouhetta, pinjansiemeniä ja pari sipulia lohkoittuina. Sekoitin seosta sen verran, että makaronit eivät jääneet möykyksi. 
Kaadoin päälle desilitran juustokermaa, johon vatkasin pari kanamunaa ja himpun verran suolaa. Viimeiseksi raastoin pinnalle reilusti parmesanjuustoa,ja työnsin vuokan leivinuuniin. 

Vajaan tunnin päästä  uunista levisi herkullinen tuoksu tupaan. 

Tarvikkeet valikoituivat sen mukaan, mitä kaapissa oli; pussinpohjat makaroneja, pinjansiemeniä, juustopala, vajaa purkillinen kermaa ja juuri päiväyksen ylittäneitä kananmunia. Sipuleita ja soijarouhetta jäi vielä seuraavaan kertaan. Edullinen ruoka siis ja hyvältä maistui.  


Monta päivää sen jälkeen kun makaronilaatikko oli jo loppunut, lähdin toimittamaan muutamaa asiaa. Tiesin joutuvani heittämään palttoon pois, joten pukeuduin tavallista siistimmin. Vetäisin tuolinkarmilta päälleni mustan neulehameen, ja ja sinisen villatakin. 

Illalla kaverini kysäisi, että mikä tahra minulla oli hameessa. No makaronilaatikkoahan se oli, sellainen kahden euron kokoinen pläntti. Kukaan ei päivällä sanonut mitään, vaikka klöntti loisti takapuolessani kuin aurinko kevättaivaalla. 

Episodin päätteeksi Missu yritti napata möykyn suuhunsa, kun se tipahti kädestäni matolle.  

Pöljäilyä löytyy lisää tunnisteella hupsut jutut.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Säärystimet virkkaamalla

Lankojen värjäys koukuttaa