Valkoisesta hellehatusta kukkaketo

Lierihattu on Terttu-mummini perintöä. Se on jäänyt minulta lähes käyttämättä, koska se on minulle vähän kikkana ja värikin oli eiliseen asti väärä.

Eilen päätin tehdä hatusta kukkahatun. Ilta kului rattoisasti kukkatilkkuja etsien ja ketoa aloitellen.


Hattu on aivan ehjä. 


Sen lieriä voi kääntää tai antaa sen olla suorana.


Leikkelin erilaisista kankaista kukkia suurinpiirtein ääriviivoja myöten, ja aplikoin ne pienellä siksakilla hattuun.


Tikattuani tilkut paikoilleen, siistin kukkien reunoja saksimalla loput liiat kankaat pois. On aina aplikoinnin hauskin osa, kun kuvioita pääsee viimeistelemään.


Hatussa on kukkia ainakin kolmesta Terttu-mummin verhosta, äidin kesämekosta, mekostani, kahdesta trikoopaidastani ja bikineistäni. Hyödynsin myös mallitilkkuja ja kirpusta ostamaani lastenmekkoa ja hametta. 

Lastenmekosta olen käyttänyt osan aikaisemmin näin

 kukkaverhosta näin

ja hameesta näin

Tilkkujen etsimiseen ja aplikointiin meni vielä kaksi tuntia tänään, vaikka eilen ompelin  osan kukista. Herrastelin jo hatussa puoli päivää. Olkoon se vähän nafti tai ei, niin hieno se ainakin on.

Tilkkutöitä löytyy lisää tunnisteella tilkut.


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Säärystimet virkkaamalla

Lankojen värjäys koukuttaa