Hamonen varttitunnissa

Hame oli kaksi vuotta sitten tunika. Tältä se alunperin näytti Rouvat vaateostoksilla.

 Kun vuotta myöhemmin kyllästyin tunikan yksityiskohtiin, muutin sitä näin Tunikaan uusi helma, hihansuut ja kaula-aukko.

Viime kesänä käytin sitä aika paljonkin, mutta nyt en tykännyt uudistuksista enää. Varsinkin kaula-aukon punainen pitsi pisti silmään.


Nips-naps leikkasin tunikan poikki, ompelin vyötärölle leveän kuminauhan ja hame oli valmis. Olin kuminauhan purkanut jostain, joten hameelle tuli hinnaksi vain ompelulangan verran. Pätkä punaista pitsiä sai jäädä paikoilleen. Jos olisin leikannut sen kokonaan olisi hameesta tullut mini. Pitsin paikalle olisi tietty voinut ommella kaistaleen tunikan yläosasta, jolloin pituus olisi säilynyt ennallaan, mutta en viitsinyt sitä tehdä. Kiila ei joka tapauksessa näy paidanhelman alta mihinkään. Ja jos se nyt joskus vilahtaakin, niin mitäpä tuosta. 


Totta puhuen muokkaamiseen meni kakskyt minuuttia, koska hutiloin ommellessa peräti kaksi kertaa. Ensin ompelin kuminauhan lenkiksi niin, että päät eivät ihan osuneet kohdilleen. Sen korjattattuani surautin kuminauhan huolimattomasti paikoilleen, ja siihen jäi mytty. Jouduin ratkaisemaan nauhaa sen verran, että sain oikaistua kuminauhan.

Lisää enimmäkseen tuunattuja mekkoja ja hameita löytyy tunnisteella hameet.
Tässä muutama esimerkki



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa

Säärystimet virkkaamalla