Vaatemuistoja 1990-luvulta
Vaatemuistojen ajatteleminen on hauskaa puuhaa. 1990-luvulla kalareissulla tärkeintä oli pysyä lämpimänä, kuten asusta huomaa. Kolme lohta isän tekemillä perhoilla oli paras kalansaaliini ikinä.
En tajua, miksi yhä vaan käytin liian suuria vaatteita.
Töihin pukeuduin hyvin. Mutta on olkatoppauksissa vieläkin leveyttä 1990-luvun puolivälin tienoilla. Tällä kertaa permis on ihan hyvä.
Joskus 1990-luvulla olin Norjassa Finnskogenissa juhlistamassa suomalaissyntyisen Martin Vestlien -nimisen runoilijan muistomerkin paljastusta. Ohjelmassa oli myös samaisen runoilijan muistojuhla ja juhlapäivällinen. Se oli kiva matka. Asuin perheessä, ja minua kiikutettiin neljä päivää paikasta toiseen. Lähdin matkaan parhaissa kamppeissani. Perperi kai oli paras takkini.
Isoja jakkuja näköjään riitti. Kuva on otettu reissussa.
Osallistuin kansainvälisyyskoulutukseen, johon kuului matka Belgiaan ja Saksaan. Pääasiallisia tutustumiskohteitamme olivat kyseisten maiden kansanopistot, joissa enimmäkseen myös majoituimme. Jonkun yön olimme Brysselissä ja Leipzigissa. Brysselissä vierailimme muun muassa Europarlamentissa ja Leipzigissa pormestarin vastaanotolla ja suuressa expo-näyttelyssä.
Parlamentissa suomalainen opas johdatteli porukkaamme pitkin rakennuksen kapeita käytäviä, eikä hänen puheensa kuulunut ollenkaan jonon hännille. Mutta tulipahan käytyä. Kävimme myös jossain virastossa, missä esittelijä käytti puhelimessa aikaa ratkoakseen koiraongelmaa. Hänen vaimonsa soitti vierailun aikana ja hätäili asuntoon yllättäen tulevaa tarkastajaa. Esittelijä selitti meille, ettei asunnossa saisi olla koiria, eikä hän keksinyt mihin heidän koiransa voisi tarkastuksen ajaksi kätkeä. Minulle jäi epäselväksi, miksi ylipäätään kyseisessä virastossa kävimme.
Hotellihuone oli niin pieni, että kun kämppikseni halusi mennä vessaan, piti minun istua sängyllä. Vessanovi ei muuten sopinut avautumaan.
Expossa ja pormestarin vastaanotolla puhuttiin vain saksaa. Lyhyellä lukiosaksalla suurin osa jutuista meni ohi. Jäi mieleen, että expossa Doktor Joku hieroi usein käsiään yhteen ja sanoi samalla Ja, gut. Eli enpä paljoa oppinut niillä käynneillä.
1998 kyllästyin taas pitkään tukkaan. Päivänkakkaramekko oli kiva, mutta kangas tuli parin pesun jälkeen täyteen reikiä. Muistaakseni sain vaihtaa mekon kaupassa toiseen samanhintaiseen.
Tukka senkun lyheni.
Tämä kuva on hyvä esimerkki siitä, että ei kannata suostua valokuviin sen jälkeen, kun on ravannut puoli päivää sienimetsässä, käynyt sen jälkeen kylpylässä, syönyt liikaa ja vetäissyt päälle mitä sattuu.
Vaatemuistojen aiemmat osat
