Äitienpäiväkortteja vuosikymmenten takaa

Korttivalikoimassani on kasa molempien mummieni saamia äitienpäiväkortteja. Vanhat kortit ovat niin ihania, ettei niitä kyllästy ihailemaan. Allekirjoituksia tutkimalla voi tehdä myös hieman salapoliisityötä. 

Suosikkejani ovat kortit, joissa keskusta avautuu moniulotteiseksi. 
Punakukkainen kortti on vuodelta 1964 ja sinikukkainen vuodelta 1966.


Tulin kuvanneeksi kortteja miten sattuu, joten vuosikymmenet menivät vähän sekaisin. Vasemmanpuoleinen keltaruusu on 1960-luvulta. Sen voi päätellä siitä, että onnittelijoina ovat äidin ja isän lisäksi kaikki sisarukseni. 

Sen alapuolella oleva vaaleanpunavoittoinen kortti on 1980-luvun alusta, koska siitä puuttuvat Johannan ja Leilan nimet.


Vasemmanpuoleisen kortin olen ostanut äidille, horjuvasta käsialasta päätellen kansakoulun alaluokkalaisena. Myös oikeanpuoleinen on 1960-luvulta.


Oikeanpuoleisessa kortissa ovat onnittelijoina kaikki sisarukseni, eli taas ollaan 1960-luvulla.

"Kiitos isöäiti!
Aina luonas on
lapsen hyvä olla,
lämmin huoleton!"


Korttien värssyt ovat usein varsin hempeitä. Äidille ostamassani kortissa lukee

"Kevään kukan ensimmäisen
sulle äiti kannan, 
kiitollisin mielin tänään
sinulle sen annan."

Koulussa kortteihin kirjoitettiin usein uskonnollisia runoja. 

Alareunan kortin olen ostanut Anni-mummille tikkukirjaimilla kirjoitetusta tekstistä päätellen aika pienenä;

"Hirveän paljon onnea mummille."

Annoimme aina itsetehtyjä kortteja, mutta näköjään olen joskus ostanut kortteja lisäksi kaupasta. 


Martta Wendelinin kortti vasemmalla on vuodelta 1951. Äiti ja isä ovat silloin olleet vielä kahden.

"Kukkatarhass´ kuljeskelin
kaunehimmat poimiskelin
sieltä sulle, Äiti kulta,
päivän tervehdykses´ multa"

Sen viereinen muovipintainen päivänkakkarakortti on vuodelta 1980.

Terttu-mummin saamat kortit on yleensä kirjoittanut isä ja Anni-mummin saamat kortit äiti. Joukossa on kortteja myös mummien toisilta lapsilta.

Alareunan punakukkakukkaisen kortin on isältä saanut Terttu-mummi. 
Se on siis peräisin  ennen äidin tulemista mukaan sukuun eli 1940-luvulta. 


Vasemmanpuoleinen punakukkainen kortti on vuodelta 1965 ja oikeanpuoleinen vuodelta 1975.


Kortit ovat suloisia sekä sisältä että ulkoa. Oikeanpuoleinen kortti on ennen vuotta 1961, koska Tainan nimi puuttuu siitä. 

"Taas tuli äidinpäivä ja kevät,
lehdot lauluja helkkyilevät.
Lapset valkovuokkoja kerää,
äiti lasten lauluun herää,
lapset kukkia hälle kantaa,
kiitoslaulujen soida antaa."


Pienin kortti on vuodelta 1958, koska nimeni sijaan siinä lukee vauva.

Keskimmäisen kortin värssy menee näin:

Hellyys kättesi ja silmäis sun
sulki lämpähönsä lasna mun.
Kiitos, äiti, rakkaudestas,
kiitos kaikesta sun vaivastas.
Herra tiesi täällä siunatkoon, 
perillä sun siellä palkitkoon."
Lauri Pohjanpää


Keltanyörisen kortin on Anni-mummille osoittanut Aino-täti vuonna 1946.
Vasemmanpuoleisen kortin tekijää en tiedä. On tainnut kortti jäädä keskeneräiseksi.
Pitää joskus etsiä enemmän  omatekoisia äitienpäiväkortteja. Jotkut niistä ovat aika kamalia, mutta varmaan parhailla taidoilla tehtyjä. 

Lisää kortteja löytyy tunnisteella kortit.



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Säärystimet virkkaamalla

Lankojen värjäys koukuttaa