Mämmikäpälä
Valokuvalla ei ole mitään tekemistä postauksen tekstin kanssa. Pistin kuvan lapsuuteni koirista, Niinasta ja Monasta, jutun koristeeksi.
Se on kivempi kuva kuin päivän aiheesta olisin saanut.
Kuvassa meidän koiruudet ovat aamukahvilla. Molemmat, ja myöhemmin myös Monan pentu Ringa, saivat joka aamu aamukahvit. Nykyisin ei ehkä moista einestä koirille annettaisi, mutta meidän koirat rakastivat kahvi-maito-pullamössö -aamiaista.
Kaikki koirat elelivät toistakymmentä vuotta terveinä, eikä niille tuntunut aamiaisesta olevan mitään haittaa. Päinvastoin. Ne olivat onnellisia, kun saivat aamiasta samaan aikaan muun perheen kanssa.
Jotkut päivät menevät jotenkin omituisesti vinksalleen. Usein vielä käy niin, että vinksahtaneita päiviä tulee muutama peräkkäin. Niin kävi nytkin.
Pari päivää sitten olin juuri saanut kuorituksi pari keitettyä kananmunaa, ja pilkkonut ne viipaleiksi lautaselle. Missu, joka himoitsee munia, tunki yhä uudelleen ja uudelleen tiskipöydälle saadakseen herkusta osansa. Lopulta se hyppäsi vauhdilla pöydältä tiskipöydälle ja tietysti suoraan keskelle lautasta. Lautanen lensi kaaressa lattialle kymmeneen osaan hajoten, ja munat liitelivät vielä kauemmaksi. Missu luuli tilaisuutensa koittaneen ja naukui Erittäin Loukkaanutuneena, kun kaverini hilasi sen siivouksen ajaksi toiseen huoneeseen.
Seuraavaksi tiputin herätyskellon yöpöydältä. En tiedä miten se niin kävi, mutta ykskaks vaan kuului mahdoton kilinä kellon pyöriessä sängyn alle. Kello ei päällisin puolin näyttänyt kärsineen, mutta yöllä älysin sen loukkaantuneen pahanpäiväisesti. Kellon piti soida aamulla puoli seiskalta, mutta sepä alkoikin vimmatusti piristä kolmelta. Missu hyppäsi säikähdyksissään korkealle ilmaan, ja minä herätyksestä pölähtäneenä laitoin viisarin uudelleen puoli seiskaan. Silloin kello ei ihahtanutkaan. Ei kai ihme, kun herätysviisari oli kopsussa irronnut ja kulki pitkin kellotaulua miten huvitti.
Nyt minulla on uusi kuuden euron kello, joka toivottavasti ei ole kovin lentelevää sorttia.
Tänään olin laittamassa täpötäyttä paprika-juustokeittolautasta mikroon, kun lautanen yhtäkkiä päätti hypätä kädestäni maahan. Tuli melkoinen sotku, kun soppalautanen tipahti korkeudesta maahan. Mikro on nimittäin leivinuunin päällä. Keittopisarat lensivät monen metrin päähän ja osa keitosta valui sähköhellan etulasien väliin. Lasi näyttää nyt siltä, kuin joku olisi oksentanut tarkasti uunia päin. Täytyy toivoa, että lasin saa puhdistusta varten irti, koska se on aika ällö näky.
